Gran Canaria
Tietoja

Gran Canaria on paikka, jonka luonnon vastakohdat ja monimuotoisuus tulevat esiin nähtävyyksissä ja ilmastossa. Sitä kutsutaan usein "pienoismantereeksi", sillä maisemat vaihtelevat pohjoisen voimakkaan vehreistä ja rotkoisista näkymistä sisämaan jylhiin vuori- ja kuilualueisiin, kun taas etelässä maisema on aavikkomaista. Rantaviivaa reunustaa kallioinen maasto, joka kietoo yhteen pitkät rannat, valkoiset hiekkadyynit sekä satunnaisesti levittäytyneet lomanviettopaikat. On niin paljon katseltavaa, että voi tuntua siltä, että olisi samaan aikaan useassa maailman kolkassa – vuoret muistuttavat maapallon suurimmista vuorijonoista pienemmässä mittakaavassa ja eteläiset Dunas de Maspalomas -dyynit taas muistuttavat pientä epätodellista aavikkoa meren rannalla.

Saari tunnetaan myös vaihtelevasta mikroilmastosta – Gran Canarian eri osissa auringonpaisteen ja sateiden määrät vaihtelevat. Samasta syystä myös lämpötilat voivat vaihdella, mikä vahvistaa näkemystä paikasta vastakohtien saarena. Gran Canarialla paistaa kuitenkin aurinko riittävät 2 800 tuntia vuodessa, joten voit nauttia upeasta säästä tutustuessasi saareen, vaeltaessasi ja pyöräillessäsi vuorilla, kokeillessasi jotakin lukemattomien vesiurheiluvaihtoehtojen joukosta tai vain rentoutuessasi rannalla.

Vaikka Gran Canaria on vasta kolmanneksi suurin Kanariansaarista, siellä asuu melkein puolet Kanariansaarten väestöstä. Saarelta löytää myös riittävästi kaupunkimaisuutta ja kulttuuria, erityisesti pääkaupungista Las Palmasista, jossa on tarjolla runsaasti historiaa, nähtävyyksiä sekä juhlafiilistä kaikille.

Faktat
  • Nimi "Gran Canaria" tarkoitti alun perin "Suurta koirien saarta"
  • Ensimmäisellä Amerikan matkallaan vuonna 1492 Kolumbus poikkesi Las Palmasin satamassa
  • Tämän ympyrän muotoisen saaren läpimitta on noin 50 km
  • Maspalomasin dyynien ajatellaan syntyneen valtavan maanjäristyksen seurauksena noin vuonna 1750
Lennot kohteeseen Gran Canaria
{{month.monthName}}

{{selectedEvents.eventHeading}}

{{selectedEvents.eventDescription}}
{{selectedMonth.temperatureWater>0?"+"+selectedMonth.temperatureWater:selectedMonth.temperatureWater}}°c
Veden lämpötila
{{selectedMonth.temperatureAverage>0?"+"+selectedMonth.temperatureAverage:selectedMonth.temperatureAverage}}°c
Keskilämpötila
{{selectedMonth.sunshineHours}}h
Aurinkoista tunteina
{{selectedMonth.sunsetLength}}m
Auringonlaskun kesto
Ruoka

Rancho canario

Tuhti kanarialainen keitto suolatusta kylkiluusta, kikherneistä, chorizosta, laardista, pastasta, perunasta, tomaatista ja sipulista.

Ropa vieja

Maukas pataruoka kana- ja nautasuikaleista sekä perunoista, kikherneistä ja tomaattikastikkeesta.
Juoma

Tropical

Gran Canarian oma olutlaji, tarjotaan usein viileänä ja 2 dl:n pulloista. Oluen ystävien kannattaa ehdottomasti maistaa tätä!

Mejunje

Santa Lucia de Tirajanan erikoisuus: rommia ja hunajalikööriä kanelin, sitruunankuoren, sitruunaruohon, kahvipapujen ja muiden ainesten kera.
Koe

Cueva Pintada

Gran Canarian tärkein esiespanjalainen paikka: ikivanha maalattu luola ja puistomuseo, joka on omistettu saaren ensimmäisille asukkaille.

Tejeda

Unenomainen kylä kukkulalla, jonka mutkaiset kadut ja parvekeasunnot ovat kallioiden ja rotkojen ympäröimiä. Upeita nähtävyyksiä!
Sopii täydellisesti, jos sinua kiinnostavat
Arkeologiakierrokset
Rannalla rentoutuminen
Pyöräily
Sukellus
Vaellus
Historia
Museot
Snorklaus
Uiminen
Tapakset
Vesihiihto
Purjelautailu
Viinikierrokset
Kohteet

Las Palmas

Gran Canarian pääkaupunki on kiehtova kaupunki, jossa on läsnä vahva espanjalainen tunnelma ja melkoinen eri kulttuureiden sekoitus. Sen vilkas satama, eloisa liikenne sekä vilskettä täynnä olevat kaupunginosat ja rannat huokuvat Välimeren kaupungeille tyypillisempää energiaa, josta jokainen saa jotakin. Jos olet kiinnostunut historiasta, sinun on vierailtava Veguetan vanhassa korttelissa. Ihanien putiikkien, ravintoloiden ja baarien lisäksi löydät sieltä runsaasti paikallista historiaa ja merkittäviä rakennuksia eri aikakausilta. Vieraile uusklassisessa Catedral de Santa Ana -katedraalissa, joka yllättää vastakohtaisella ja ainutlaatuisella "Atlantin goottilaisella" sisäosallaan sekä saaren kuuluisimman 1700-luvun taiteilijan Juan de Mirandan maalauksilla. Kurkista siellä ollessasi sisään pyhän taiteen museoon, jossa on esillä vuosisatoja vanhoja käsikirjoituksia, veistoksia ja muita uskonnollisia esineitä. Taas yksi loistava esimerkki historiasta – Gabinete Literario, saaren ensimmäinen teatteri, joka rakennettiin 1844 ja on nykyään kansallinen monumentti sekä upea osoitus vanhan ajan eleganssista. Casa-Museo de Colón on kiehtova museo, joka kuvaa Kolumbuksen retkiä, ja jossa on esillä todistusaineistoa Kanarian tärkeästä asemasta Atlantin ylittävän merenkulun syntyhetkissä. Samalla rakennus itsessään on ilmeikäs esimerkki kanarialaisesta arkkitehtuurista. Ehkäpä haluat shoppailla tai tyytyä vain kuljeskelemaan alueella, jossa on paljon kaunista paikallista arkkitehtuuria? Suuntaa Calle Mayor de Triana -kadulle ja tee laadukkaita ostoksia tai käy katsomassa paikallista tunnelmaa ja ihmettelemässä modernistista tyyliä edustavia rakennuksia. Jos tulit pitämään hauskaa rannalla ja rentoutumaan, Las Palmas on unelmiesi kohde – Playa de las Canteras -rantaa pidetään yhtenä maailman parhaimmista kaupunkirannoista – se tarjoaa 3 kilometrin pätkän hienoa hiekkaa, viehättävän rantakadun ja upean La Barra -riutan, joka on tärkein snorklauspaikka laskuveden aikana. Ja surffaajat ihastuvat eteläosan aaltoihin.

Caldera de Bandama

Tämä mahtava sammunut tuliperäinen kraatteri on yksi Gran Canarian suurimmista. Se on 200 m syvä, sen läpimitta on 1 km ja se tarjoaa suurenmoiset näkymät kraatteriin ja ympäröivään alueeseen. Vielä paremmat näkymät pääsee kokemaan viereisen Pico de Bandaman huipulta. Caldera de Bandama on osa suojeltua maisemaa ja kansallinen monumentti. Voit kävellä ympäri kraatterin harjannetta tai, jos haluat kuntoilla, voit patikoida kraatterin pohjalle, jota käytettiin jonkin aikaa maanviljelyyn ja viininvalmistukseen. Aivan Bandaman kraatterin lähellä on La Atalaya -kylä, joka on kuuluisa keramiikkatuotteistaan sekä Santa Brígida, jossa on ihastuttava puisto ja kapeita katuja, joita voit ihailla kävelylläsi.

Barranco de Guayadeque

Guayadeque-rotko sijaitsee keskellä Gran Canariaa ja osoittaa luonnon mahtavuuden aivan henkeäsalpaavalla tavalla. Jyrkkien, korkealle kohoavien ja runsaan kasvillisuuden peittämien harjanteiden reunustamana se ulottuu ja suuntautuu kauas ja laajalle alueelle. Jos käyt saarella myöhään talvella tai aikaisin keväällä, paikka on erityisen ihastuttava, sillä barrancon mantelipuut ovat silloin kukassa. Saapumisen yhteydessä Centro de Interpretación tarjoaa vierailijoille tietoa tämän upean muodostuman historiasta ja geologiasta. Alempaa rotkon varrelta löytyy pieniä Cuevas Bermejas -luolakoteja, jotka on veistetty vuorenrinteeseen, ja niiden rinnalla on myös pieni kappeli. Täältä tie lähtee mutkittelemaan ylöspäin kohti "huiputonta" Montaña de las Tierras -kalliota. Tämän kohdan jälkeen kävelymaasto muuttuu haastavammaksi, mutta palkitsevaksi, sillä useat vaellusreitit vievät mutkitelleen pitkän matkan merelle asti. Lisäksi matkan varrella on upeita nähtävyyksiä.
Lennot kohteesta