Varna
Tietoja

Bulgarian kolmanneksi suurin kaupunki Varna on ehdottomasti Mustanmeren rannan kohteista kiinnostavin. Se on yksi pääasiallisista turistikohteista ja kantaakin ansaitusti Bulgarian kesäpääkaupungin nimeä.

Älä kuitenkaan anna lomakohteelle tyypillisen esittelyn hämätä – Varnalla on myös rikas historia. Tultuaan perustetuksi 500-luvulla eaa. Odessos-nimisenä se on nähnyt melkoisen joukon hallitsijoita, mukaan lukien miletoslaiset kreikkalaiset, bysanttilaiset ja ottomaanit, ja kaupungin tarina on luettavissa vanhojen kaupunginosien kirkkojen ja luostareiden monipuolisesta arkkitehtuuriperinnöstä kuin myös paikallisista uusklassisen, jugend- ja art deco -arkkitehtuurin tulkinnoista. Varnassa on myös mahdollista nähdä maailman vanhimmat kultakoruesineet arkeologisessa museossa, joka myös hoitaa muinaisen roomalaisen kylpylän historiallista aluetta.

Rantakadulle on sijoitettu lukuisia rantaklubeja, joista löytyy jotain jokaiselle maulle aina rokista ja popista tanssimusiikkiin. Kostean subtrooppisen ilmaston ansiosta voit nauttia viihtyisistä venesatamista ja kaupungin rannoista, joilta löytyvät myös ainutlaatuiset kuumat lähteet, joita paikalliset kutsuvat "merikylvyiksi".

Varna on täydellinen lomakohde koko perheelle kiitos yltäkylläisen viihdetarjonnan, historiallisten kohteiden, museoiden, rantojen, ostoskatujen, ravintoloiden ja monen muun valtin. 

Faktat
  • Varna on Mustanmeren rannan neljänneksi suurin kaupunki
  • Varnalla on rikas arkeologinen perintö, joka houkuttaa puoleensa tutkijoita ympäri maailmaa
  • Varnan satama on Bulgarian suurin venesatamakompleksi
  • Varnan nekropolin kultakoruja pidetään maailman vanhimpina
Lennot kohteeseen Varna
{{month.monthName}}

{{selectedEvents.eventHeading}}

{{selectedEvents.eventDescription}}
{{selectedMonth.temperatureWater>0?"+"+selectedMonth.temperatureWater:selectedMonth.temperatureWater}}°c
Veden lämpötila
{{selectedMonth.temperatureAverage>0?"+"+selectedMonth.temperatureAverage:selectedMonth.temperatureAverage}}°c
Keskilämpötila
{{selectedMonth.sunshineHours}}h
Aurinkoista tunteina
{{selectedMonth.sunsetLength}}m
Auringonlaskun kesto
Ruoka

Gyuvetch

Tämä riisiä ja juustoa sisältävä kasvispata keitetään perinteisesti saviastiassa ja sen sanotaan olevan peräisin muinaisilta traakialaisilta.

Tarator

Saksanpähkinöistä, jogurtista, valkosipulista, kurkusta, yrteistä ja etikasta tai sitruunamehusta tehty virkistävä kylmä keitto on loistava alkupala.
Juoma

Valkoviini

Paikallisesti kasvatetuista kuparinkeltaisista Dimiat-viinirypäleistä tehty kevyt ja hyvin aromikas viini tarjoillaan yleensä viileänä.

Rakia

Tämä hedelmäbrandy on Bulgarian julistama kansallisjuoma ja se nauttii suurta suosiota Balkanin niemimaalla. Voidaan tehdä myös luumuista ja sekalaisista hedelmistä.
Koe

Leijafestivaali

Eri maista saapuvien leijojen paraati, jossa taivaalla liitelevät myös lennokit ja mestarirakentajien lentävät pienoismallit.

Pobiti Kamani

Uskomaton aavikon kaltainen kivi-ilmiö, jonka muodostavat luonnollisesti muodostuneet, 50 miljoonaa vuotta vanhat kuluneet kivipylväät, joista jokainen on noin 5–7 metriä korkea.
Sopii täydellisesti jos sinua kiinnostavat
Rannalla rentoutuminen
Museot
Yöelämä
Puistokävelyt
Kylpylä
Auringonotto
Uiminen
Teemapuistot
Kävelyt
Vesihiihto
Purjelautailu
Viinikierrokset
Kohteet

Primorski-puisto

1878 perustettu ja merelle avautuva upea meripuutarha kattaa noin 8 kilometriä keskustasta pohjoiseen. Sitä kutsutaan yhdeksi suurimmista kaltaisistaan Euroopassa. Kukoistava vihreys ja monet nähtävyydet tekevät siitä kannattavan käyntikohteen, jossa on paljon nähtävää. Pohjoiselta alueelta löydät Varnan eläintarhan monenlaisine eläimineen ja kauempana pohjoisessa sijaitsee Varnan terraario. Puistosta löytyy myös akvaario, delfinaario, Varnan merimuseo, observatorio ja planetaario. Merenrannassa sijaitsevat lukemattomat ravintolat, rantabaarit ja klubit ja jopa minihuvipuisto lapsille. Mikäli kuitenkin haluat paeta vilinää ja vilskettä, poikkea yhdeltä päärantakadulta ja löydät itsesi syrjäisemmältä ja miellyttävän hiljaiselta alueelta, missä voit nauttia lintujen laulusta.

Varnan arkeologinen museo

Uusrenessanssityylisessä rakennuksessa sijaitsee yksi Bulgarian suurimmista museoista, jonka yli 2000 neliömetrin tilasta löytyy esineistöä alueen esihistorialliselta, traakialaiselta, muinaiskreikkalaiselta ja roomalaiselta ajalta. Esillä on myös esineitä bysanttilaiselta ja keskiaikaisten bulgarialaisten keisarikuntien ajalta sekä ottomaanien hallinnon ajalta ja Bulgarian kansallisen elpymisen ajalta. Näyttelyn merkittävimmät kohteet ovat Varnan nekropolin kultaiset korut, jotka ovat peräisin vuosilta 4600–4200 eaa. ja joita pidetään maailman vanhimpina kulta-aarteina. Nämä artefaktit löytyivät yllättäen rakennustöissä vuonna 1972 ja tähän päivään mennessä alueelta on löydetty melkein 300 hautaa ja yli 3000 kultaesinettä.

Zlatni Piasaci

Mikäli kaipaat lomakohdetoimintaa, rentoutumista ja hauskanpitoa, käy Zlatni Piasacilla (Kultaiset hiekat). 17 km Varnasta pohjoiseen sijaitseva suosittu turistikohde on yhteydessä kaupunkiin loputtomien lomakohteiden ja huvilayhteisöjen kautta. Tärkeä osa kylää on Golden Sands Nature Park, jossa sijaitsevat jo traakialaisten ja Rooman keisareiden tuntemat mineraalivesilähteet ja rehevät metsiköt, joita asuttavat yli 600 selkärangatonta eläinlajia, yli 120 lintulajia ja 27 pientä ja 14 suurta nisäkäslajia, joihin lukeutuvat villikissat, villisiat ja peurat. Lomakohde on kuuluisa valkeankultaisesta hiekastaan ja näköalastaan kirkkaalle ja siniselle merelle. Kesän lämpötilat asettuvat 27–30°C tienoille ja veden lämpötila on keskimäärin 25–28°C. Zlatni Piasaci tarjoaa loistavat mahdollisuudet viihteelle, virkistykselle, terveydelle ja kauneudelle. Paratiisi niin lapsille kuin aikuisillekin!
Lennot kohteesta